Keskustan sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 30.8.2008 Uuteen sosiaaliturvaan
Hyvät Keskustan sosiaali- ja terveyspolitiikan päivien osanottajat! Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme on rakentunut nykyiseen muotoonsa monien vuosikymmenien kuluessa, siihen on lisätty ja toisaalta kasattu aina uusia etuuksia jo olemassa olevien päälle, aloitettu etuuksien verotus, muutettu asiakasmaksusäännöksiä jne.
Tällä hetkellä sosiaalietuuksia koskevaan lainsäädäntöön kuuluu useita kymmeniä säädöksiä ja esimerkiksi Kela hoitaa jo lähemmäs sataa erilaista etuusnimikettä. Sosiaaliturva ei varmaan olekaan enää vaikeaselkoinen pelkästään tavallisille ihmisille, vaan luo jo omat haasteensa myös asiantuntijoille, unohtamatta sitä seikkaa, miten paljon ns. turhaa hallinnollista työtä se myös mitä luultavimmin tekijöillään teettää. Etuuksiin oikeutetut tavalliset ihmiset esimerkiksi työpaikkaa vastaan ottaessa tai pätkätöitä tehdessä voivat joutua tilanteisiin, joissa he eivät yksinkertaisesti itse pysty laskemaan, miten työn vastaanottaminen tulee vaikuttamaan heidän tuloihinsa. Mutta tällaisia asioitahan ihmisten ei pitäisi edes joutua miettimään, sillä työn vastaanottaminen tulee olla jokaisessa tilanteessa ja jokaiselle aina kannattavaa sekä näin ollen myös kannustavaa. Nykyinen monimutkaisuus on osittain varmasti seurausta juuri siitä, että sosiaaliturva on Suomessa niin sanotusti syyperusteinen, etuuksia myönnetään yksi kerrallaan sen perusteella, onko hakija kulloiseenkin tukeen oikeutettu ja/tai toisaalta tarvitseeko hän sitä. Työttömyysturva tulee työttömälle, asumistuki asumisen kustannusten alentamiseen jne. Tässä yhteydessä syntyy herkästi kuitenkin tilanteita, jotka syntyvät eri etuuksien yhteensovittamisesta, kun saaja saa montaa eri tukea. Työmarkkinat ja töiden luonne ovat ylipäänsä viime vuosina muuttuneet. Nykyisin ihmiset ovat aiempaa enemmän erilaisissa pätkä- ja osa-aikatöissä sekä määräaikaisissa työsuhteissa. Aiemmin on ollut tapana ajatella, että suurin osa ihmisistä tulee olemaan pääosan työvuosistaan pitkissä ja vakaissa työsuhteissa ja näin ollen etuuksienkin tarve on vain satunnaista. Muutokset ja tämän hetkinen tilanne luokin tarpeen ja toisaalta haasteen lisätä mahdollisuuksia yhdistää sosiaaliturva sekä työ. Sosiaaliturvan tarkoitus on luoda ihmisen elämään vakautta, tähän perustuen järjestelmältä odotetaan oikeudenmukaisuutta, kattavuutta, kannustavuutta jne. Nykyinen järjestelmä ei kuitenkaan pysty täyttämään tätä tehtävää kaikilta osin tai ainakaan täydellisesti, kansalaiset voivat joutua syyttä eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Nyt toteutettavan sosiaaliturvauudistuksen tavoitteeksi onkin asetettu kansalaisille riittävän perustoimeentulon turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa, köyhyyden vähentäminen, syrjäytymisen ehkäiseminen sekä palkitsevuuden lisääminen, jolloin työn vastaanottaminen tulisi joka tilanteessa kannattavaksi ja helpoksi. Verotuksen vaikutuksia maksettaviin etuuksiin ei voida myöskään unohtaa tässä yhteydessä. Lisäksi uudistuksen tarkoituksena on luoda koko sosiaaliturvajärjestelmästä nykyistään yksinkertaisempi ja selkeämpi ja jo tällä tavoin parantaa etuudensaajien asemaa. On selvää, että aktiivinen sekä mahdollistava sosiaaliturva tarvitsee etuuksien rinnalla myös mm. erilaisia koulutus- ja työvoimapalveluita. Jo aiemmin mainittujen työmarkkinoita koskettavien muutoksien lisäksi uudistuksen taustalla vaikuttavat mm. ikärakenteen muutoksen sekä globalisoitumisen mukanaan tuomat haasteet. Mutta ei ole syytä unohtaa, että toisaalta nämä muutokset antavat meille myös paljon mahdollisuuksia. Sosiaaliturvauudistus on eittämättä maamme yksi suurimmista ja tärkeimmistä uudistushankkeista tällä hetkellä, sitä pidetään myös pääministeri Vanhasen kakkoshallituksen yhtenä tärkeimpänä projektina ja suurena haasteena. Toisaalta tässä kohdassa ei voida myöskään unohtaa sitä, miten valtava ponnistus se ylipäänsä on uudistusta suunnittelevalle SATA-komitealle, unohtamatta Kelan roolia niin muutoksessa kuin uudistusten toimeenpanossa. Näihin seikkoihin pohjautuen on oletettavaa, että myös odotukset uudistuksen vaikutuksista ovat korkealla. |