TIEDOTE Heikkinen: Hammaslääkärikoulutus vietävä budjettiriiheen
TIEDOTE 25.08.2008
Heikkinen: Hammaslääkärikoulutus vietävä budjettiriiheen Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) vetosi tänään pääministeri Vanhaseen, että hän nostaisi Itä-Suomen vaikean hammaslääkärivajeen esille tulevassa budjettiriihessä. Heikkinen esitti vetoomuksensa Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella pitämässään puheenvuorossaan. - Hammashuollon tilanne Itä-Suomessa on jo nyt kestämätön, emme voi jäädä enää odottamaan ministeri Sarkomaan lupausta tarkastella asiaa vasta vuonna 2010, sillä tämä tarkoittaisi väistämättä sitä, että koulutus voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2011, Heikkinen toteaa. - Hammaslääkärikoulutus pitää saada aloitettua jo syksyllä 2009 ja Kuopion yliopiston päästävä aloittamaan valmisteluja pikimmiten, Heikkinen jatkaa. Hammaslääkärikoulutuksen aloituspaikkoja lisättiin jo tälle syksylle. Tämän hetkisen tiedon mukaan Turkuun, Ouluun ja Helsinkiin on valittu tänä syksynä yhteensä 145 uutta opiskelijaa. Tämän hetkisissä koulutusyksiköissä lisätyillä aloituspaikoillakin pystytään kattamaan lähinnä ruuhka-Suomen hammaslääkärien eläköitymistä. - Itä-Suomessa eläköityminen tapahtuu huomattavasti ruuhka-Suomeakin nopeammin, sillä työikäisistä hammaslääkäreistä jopa puolet on jäämässä eläkkeelle seuraavan kahdentoista vuoden aikana, Heikkinen huomauttaa. Tällä hetkellä kuntia velvoittava hoitotakuu johtaa hammaslääkäripulasta kärsivässä Itä-Suomessa tilanteisiin, joissa kunta on velvollinen ostamaan hammashoitopalvelut kuntalaisilleen yksityissektorilta, jos se ei pysty täyttämään hoitotakuuta ja tuottamaan palveluita kuuden kuukauden määräajassa. - Yksityissektoriltakin on kuitenkin palveluita vaikeaa ostaa, koska lääkäreitä ei ole sielläkään ja jos on, keikkahammaslääkärien palkkiot hipovat nyt jo pilviä ja kaikilla kunnilla ei vaan yksinkertaisesti ole varaa moiseen, Heikkinen pahoittelee. |