Puhe Kiuruveden Elomessuilla 16.8.2008

Eläkeläiset - syyllisiä vai sankareita?

Ikärakenteen muutos nähdään ehkä liioitellustikin ongelmana, joka vain kasvattaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelupaineita, virittää "eläkepommeja", heikentää tuottavuutta jne. Väestön vanhenemista koskevaa keskustelua leimaa "taakkatulkinta", vaikka ainakin pitkäikäistymistä voidaan pitää myös jo eräänlaisena yhteiskunnallisena saavutuksena: terveydenhuoltomme ja elintasomme on niin kehittynyt, että me elämme entistä pitempään!

Väestön vanhenemista ei voi pitää vain kaikenpuolisena katastrofina. Sen sijaan, että väestön vanheneminen nähtäisiin vain onnettomuutena ja uhkana, siihen sisältyy selvästi myös uusia mahdollisuuksia ja myönteisiä haasteita. Ihmiset eivät nykyisin astu vain suoraan vanhuuteen jäädessään eläkkeelle, vaan välissä on parikymmentä vuotta suhteellisen aktiivista aikaa.

Tätä aktiivisuuden aikaa voidaan kuvata termillä kolmas ikä. Se on jakso, joka sijoittuu työiän ja vanhuuden väliin. Tällöin ei olla enää työssä, mutta muuten vielä kuitenkin aktiivisia.

Huomioitavaa on, että kaikkien elämä ei etene kuitenkaan siten, että ensin on selvästi erottuva kolmas ikä ja vasta sitten vanhuus. Joku vajoaa vanhuuteen kohta eläkkeelle jäätyään, jostakin toisesta ei tule raihnaista vanhusta koskaan.

On kuitenkin muistettava -ja hyväksyttävä- että me olemme erilaisia. Myöskään eläkeläisiä ja ikäihmisiä ei voi kohdella yhtenä massana. Siksi on myös hyväksyttävä se, että kaikki eivät halua osallistua yhteiskunnan rientoihin ja olla aktiivisia.

Varhaisvanhuudessa olevien terveyttä ja toimintakykyä kannattaa tukea. Siihen voidaan vielä suurestikin vaikuttaa, ja siihen vaikuttamalla voidaan vaikuttaa myös myöhäisvanhuudenkin laatuun. Terveyden edistäminen on samalla hyvän vanhenemisen edistämistä, ja terveyttä voidaan edistää myös arkihyvinvointiin vaikuttamalla. Uimahallit, kuntosalit, pyörätiet ja latuverkot ovat tärkeitä, mutta niin ovat myös kirjastot, kulttuuritilat ja - tapahtumat, toimintakeskukset, seurakunta- ja kerhotoiminta.

Yhteiskuntapoliittinen varautuminen väestön vanhenemiseen ei saisi ollakaan pelkästään puolustustaistelua, reagointia, vaan sen tulisi olla uutta luovaa toimintaa kansallisella ja kuntatasolla. Eläkkeelle jäätyäänkin suurilla ikäluokilla on paljon annettavaa itselleen, läheisilleen ja muulle yhteiskunnalle. Heillä paljon tietoa ja taitoa sekä elämänkokemusta, joka on tärkeää hyödyntää. Eräänä hyvin tärkeänä osana yhteiskuntamme toimintaa haluan mainita vapaaehtoistyön ja järjestötoiminnan, jota kautta moni eläkeläinen jo nyt antaa suuresti hyvinvointia ympäristölleen.

Myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelaissa kuntia kehotettiin tarkastelemaan, miten kunnan ja kolmannen sektorin yhdistysten ja järjestöjen yhteistoimintaa voitaisiin kehittää vastaamaan osaltaan sosiaali- ja terveyssektorin palvelutarpeen kasvuun. Moni kunta jätti huomioimatta tämän osan PARAS-selvitystyössään.

Joillakin suuremmilla paikkakunnilla, kuten Espoossa ja Vaasassa on palkattu henkilö koordinoimaan ikäihmisten parissa tehtävää vapaaehtoistyötä. Voisiko ajatella, että Kiuruvesi, Vieremä, Iisalmi ja Sonkajärvi voisivat yhdessä palkata ihmisen kehittämään järjestöjen ja yksittäisten kuntalaisten vapaaehtoistyötä? Vapaaehtoistyössä ei tarvitse olla sosiaali- eikä terveysalan ammattilainen. Riittää, että uskaltaa olla ihminen ihmiselle.

Hyvät kuulijat!

Vuosituhannen vaihteessa eläkeläiset käyttivät tuloistaan muuta väestöä selvästi suuremman osan elintarvikkeisiin, terveyteen sekä asumiseen ja energiaan. Tämä johtuu suurelta osalta siitä, että eläketulo on niin pieni, ettei paljon muuhun jää rahaa. Mutta ainakin osalla eläkeikäisistä kulutustottumukset tulevat tulevaisuudessa muuttumaan, kun tulevaisuuden eläkeläisten tulot ja varallisuus kasvavat sekä terveys ja toimintakyky paranevat. Lähitulevaisuudessa etenkin kolmannessa iässä olevilla nykyisiä eläkeläisiä enemmän ostovoimaa, sillä asuntovelatkin on yleensä jo aikapäivää sitten maksettu. Tulevilla eläkeläisillä on varallisuutta, halua ja tottumusta hyödyntää palveluja. Esimerkiksi kulttuuripalvelujen käyttäjinä nuoret eläkeläiset ovat aktiivisia, ja heitä kannattaisi tässä suhteessa edelleen aktivoida, osoittavathan monet tutkimukset, että kulttuuriharrastusten täyttämä elämä on myös terveellistä elämää. On myös muistettava, että kun tulevaisuuden eläkkeet ovat suurempia, ja myös eläkkeiden kokonaismäärä kasvaa, niiden merkitys veropohjana tulee olemaan olennaisesti nykyistä suurempi.

Ikärakenteen muutoksen ja väestön ikääntymisen on arvioitu lisäävän terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden kysyntää. Väestön ikääntyminen lisännee erityisesti vanhusten pitkäaikaishoidon kustannuksia. Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeeseen vaikuttaa voimakkaasti väestön ikä, niin niiden tulevat kustannukset ovat kuitenkin erittäin vaikeasti arvioitavissa, sillä palvelujen hintaa korottavat myös nimittäin tuotantokustannusten, kuten työvoimakustannusten kasvaminen. Tulevaisuudessa tässä yhteydessä on syytä huomioida yhä edelleen myös yksilöiden erilainen palvelujen tarve eri ikävaiheissa, esimerkiksi riippuen henkilön toimintakyvystä suuri osa haluaa nimittäin asua kotona yhä vanhemmaksi.

Omaishoidon tuen kehittäminen on yksi aivan keskeinen tekijä, jolla voimme vaikuttaa etenkin vanhusten pitkäaikaishoidon tarpeeseen. Valtaosa omaishoitajista on puolisoaan hoitavia eläkeläisiä. Tällä hetkellä omaishoitajat tekevät kodeissa arviolta 300 miljoonan euron arvosta työtä! Ilman omaishoitajien arvokasta ja raskasta työtä terveydenhuoltomenomme olisivat siis 300 miljoonaa euroa suuremmat. Summaan ei ole edes laskettu kiinteistökustannuksia.

Monissa kunnissa omaishoidon tukeen budjetoidut varat loppuvat lähes vuosittain kesken, eli syksyllä omaishoidon tukea hakevat, kaikki kriteerit täyttävät omaishoitajat jäävät ilman paitsi rahallista omaishoidon tukea mutta myös sitä tukiverkostoa, joka tulee siinä mukana, kun omainen on ns. virallinen omaishoitaja. Omaishoidon tuen myöntäminen on siirrettävä kunnilta Kelalle, jotta omaishoitajat olisivat tasaveroisessa asemassa asuinkunnasta riippumatta. Omaishoitotyön tukemista on myös kehitettävä voimakkaasti, jotta omaisen hoitaminen olisi mahdollista kaikille, jotka sitä haluavat ja kykenevät tekemään. Pakottaa ei saa. Suuret ikäluokat ovat ehkä vielä sukupolvi, joka voi olla halukas ottamaan vastuuta omaisensa hoidosta.

Rakkaat kuulijat!

Kaikki hyvä ja inhimillinen ei ole kallista. Esimerkiksi hyvä vanhusten hoito ei vaadi prameita tiloja vaan se vaatii omistautumista ja hetkessä elämistä. Mitä tarvitsevat Kiuruveden ikäihmiset? Millaisin ratkaisuin Ylä-Savon eläkeikään ehtineet kokevat elävänsä täyttä elämää ja ovat halukkaita rikastuttamaan meidän kaikkien elämää?

Ei käsitellä ikäihmisiä yhtenä massana vaan mahdollistetaan ja tuetaan erilaisten asumisratkaisujen, hoiva- ja sosiaalipalvelujen niin julkisten kuin yksityistenkin muodostumista, tuetaan eri järjestöjen toimintaa. Myös ikäihmisten erilaisuuden kunnioittaminen palveluja järjestettäessä, se on sitä laatua.