Kuntavaaleissa muistettava myös maahanmuuttajatSuomalainen Suunta Suomen Keskusta rp:n järjestötiedote 2 / 2008Suomalaisten vanhetessa tulemme tarvitsemaan lähivuosina tänne muuttavia käsipareja työvoimaksi. Työn ja muidenkin syiden takia tänne muuttavia ei tulisi nähdä vain väliaikaisena työvoimana, vaan pohtia sitä, miten henkilö ja hänen perheensä saataisiin kotiutumaan. Ei ole inhimillisesti oikein, että ajatellaan ihmistä vain työvoimaresurssina, joka on täällä "käymässä", jopa vuosia, ja samalla erossa perheestään. Jos kunnassa on muutamakin vaikka avioliiton kautta tullut ulkomaalaistaustainen puoliso, olisi jo paikka miettiä kotouttamiskysymyksiä. Tavoitteena niin maahanmuuttajan kuin kunnankin kannalta on se, että tulokas integroituisi yhteiskuntaan mahdollisimman pian. Kipukohta monen uussuomalaisen kotoutumisen kohdalla on se, että kielitaito ei riitä opiskeluun tai työnhakuun ja -tekoon. Vaatimukset saattavat olla korkeita, mutta tarjolla oleva koulutus tai neuvonta ei välttämättä sitä ole. Maahanmuuttajat eivät aina tiedä omia oikeuksiaan ja mahdollisuuksiaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Moni saattaisi olla innostunut osallistumaan, mikäli tietoa olisi enemmän. Vaaleissa maahanmuuttajataustaisen ehdokkaan ei tarvitse profiloitua maahanmuuttaja-asioilla. Teemana voi olla mikä tahansa sydäntä ja omaa asiantuntemusta lähellä oleva asia niin kuin kenellä tahansa muullakin. Samoin syntyjään suomalaisten ehdokkaiden toivoisi nykyistä enemmän tiedostavan ja nostavan esille myös maahanmuuttoa koskevia asioita positiivisessa ja rakentavassa valossa. Mikäli näin ei ole jo tehty, Keskustan piireissä ja paikallisyhdistyksissä olisi hyvä viimeistään nyt alkaa miettiä kunnallisvaalien ehdokasasetteluja ja teemoja myös maahanmuuttokysymysten näkökulmasta. Hannakaisa Heikkinen
|