Leveämmän leivän perässä

Savon Sanomat 7.5.2008

Maahanmuutto Suomeen tulee lisääntymään. On tärkeää, että näkisimme tämän yhteiskuntaa kehittävänä voimavarana, ja että eri syistä tänne tulleet ihmiset tuntisivat olonsa tervetulleiksi.

Osallistuin huhtikuussa IPU:n eli Kansainvälisen parlamenttien liiton kokoukseen Kapkaupungissa. Yhtenä keskustelun aiheena oli naissiirtotyöläisten asema. Filippiiniläisen kansanedustajan kertoma siirtotyöläisyyden kääntöpuolesta todella pysähdytti.

Filippiineiltä lähtee siirtotyöläisiä ehkä enemmän kuin mistään muusta maasta tällä hetkellä. Sairaanhoitajasiirtotyöläisiä tulee eniten juuri Filippiineiltä, ja lääkäreitä lähtee ulkomaille toiseksi eniten maailmassa. Filippiineillä on useita sairaaloita, joissa ei ole juurikaan lääkäreitä: jopa jo lääkäriopinnot aloittaneet nuoret lopettavat opintonsa kesken ja alkavat opiskella sairaanhoitajiksi. Sairaanhoitajaopinnot kestävät neljä vuotta, kun taas lääkäriopinnot kymmenisen vuotta. Sairaanhoitajaksi kouluttautumalla pääsee nopeammin ulkomaille hakemaan perheelle parempaa toimeentuloa.

Filippiineillä siirtotyöläisyydestä johtuen suuri ongelma on, että moni lapsi kasvaa nyt käytännössä ilman äitiä. Lapsi saattaa nähdä äitinsä ehkä viisi kertaa lapsuutensa aikana! Nuorista sisaruksista tulee sijaisäitejä pienemmilleen. Samalla on noussut perheiden sisäinen lasten seksuaalisen häirinnän ja insestin ongelma.

Myös naissiirtotyöläisiin kohdistuu paljon seksuaalista väkivaltaa. Monet menevät naimisiin uudessa maassa, ja turvaverkkojen puuttuminen altistaa naiset perheväkivallalle.

Suomessa haetaan keinoja hallittuun työperäiseen maahanmuuttoon. Suurta siirtotyöläisten maahanmuuttoaaltoa on turha jatkossakaan odottaa tai pelätä - kylmä ilmasto, vaikea kieli ja syrjäinen sijainti takaavat sen.

Väen vanhetessa Suomeen muuttavia käsipareja tullaan kuitenkin tarvitsemaan. Niin työn kuin muidenkin syiden takia tänne muuttavia ei tulisi nähdä vain väliaikaisena työvoimana, vaan pohtia sitä, miten henkilö perheineen saataisiin kotiutumaan. Ei ole inhimillisesti oikein, että ajatellaan ihmistä vain työvoimaresurssina, joka on täällä "käymässä" - vuosia - ja samalla erossa perheestään.

Monen uussuomalaisen kielitaito ei riitä opiskeluun tai työnhakuun ja -tekoon. Vaatimukset saattavat olla korkeita, mutta tarjolla oleva koulutus tai neuvonta ei välttämättä sitä ole. Maahanmuuttajat eivät aina myöskään tiedä omia oikeuksiaan ja mahdollisuuksiaan yhteiskunnalliseen toimintaan.

Näin äitienpäivän kynnyksellä on hyvä tiedostaa myös toinen puoli siirtotyöläisyydestä: se mitä jää puuttumaan lähtömaasta. Moni jää kaipaamaan puolisoaan, lastaan - ja erityisesti äitiään.

Täällä tehtävänämme on tiedostaa kipukohdat, ja rakentaa sosiaalisesti ja oikeudenmukaisesti kestävää maahanmuuttopolitiikkaa niin Suomen kuin lähtömaan tilanne huomioon ottaen.

Hannakaisa Heikkinen
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Siilinjärveltä.